Black's Volcano
westernpainotteinen (barrel racing, pole bending) virtuaalihevonen/ sim-game horse |
Vula on Binten tapaan yksi tallin luottohepoista, kiltti ja rehti hevonen joka tilanteessa. Vula saapui Belmontiin Yhdysvalloista tuontina. Tamma olisi aluksi myyty toiselle tallille, mutta maksoin siitä hieman ylimääräistä, koska halusin ehdottomasti tämän kauniin tytön meille länkkäriratsuksi ja myöhemmin jalostukseenkin.
Karsinassa Vula käyttäytyy ihmistä kunnioittavasti sekä tarkastaa aina hoitajansa taskut herkkujen varalta! Vula on hyvin utelias, mitä hoitaja tekee ja se pitää tutkimisesta. Erittäin kohtelias hevonen, mutta hoitajalle saattaa jossain vaiheessa alkaa kokeilemaan rajojaan, jolloin pitää olla erityisen tarkkana neidin kanssa, vaikka peruskiltti onkin. Vula ei pelkää lähteä kävelemään karsinasta, jonka ovi on jätetty raolleen ja Vula vartioimatta. Tällöin se usein kuitenkin menee vain jaloittelemaan tallikäytävään, yleensä ei tekemään mitään pahuuksia. Jos Vula ei pidä jostain, pitkäaikainen hoitaja huomaa sen kyllä. Tamma ei nimittäin näytä negatiivisia juttuja potkimalla tai puremalla, vaan hoitaja huomaa ne tammasta aivan muulla tavoin. Usein uudet tulokkaat eivät osaakaan aina Vulasta aavistaa, että se ei jostain pidä. Tällöin Vula yleensä sitten nostaa pään korkeuksiin ja saattaa jopa siirtyä kauemmas hoitajasta. Tamma kuitenkin joka tapauksessa pitää ihmisistä ja lajitovereistaan sekä nauttii muutenkin sosiaalisista tilanteista. Vula on erittäin ketterä ja nopea hevonen, tottelee hyvin apuja ja on herkkä kaulaohjaukselle. Tamma täytyy kuitenkin alkutunnista jo herätellä toimintaan, että toimii kunnolla. Erittäin yritteliäs ja rehti työntekijä, eikä koskaan huijaa ratsastajaansa. Kaikki käännösliikkeet, erityisesti spinit, ovat erityisesti Vulan vahvinta aluetta. Tamma on kilpailutilanteissa hyvähermoinen, huoleton ja ei stressaa paljoakaan, se selvästi nauttii uusista paikoista ja tamman innostus on silminnähtävää. Tästä syystä Vula onkin erityisen hyvä kisahevonen, melkeinpä täydellinen sellainen. |
Kilpailukalenteri
Barrel racing (WRJ)
01.02.2013 / Latun talli / 3/24 10.03.2013 / Akileya / 5/32 24.07.2013 / al Najya / 4/24 29.08.2013 / Belmont Ranch / 1/40 25.08.2013 / Ricochet Ranch / 2/40 26.08.2013 / Ricochet Ranch / 3/40 28.08.2013 / Ricochet Ranch / 4/40 29.08.2013 / Ricochet Ranch / 2/40 30.09.2013 / Takkuinen (WRJ-cup) / 4/50 03.10.2013 / Utopia / 1/40 06.10.2013 / Utopia / 3/40 02.11.2013 / Deadwood Rangers / 4/35 30.11.2013 / Takkuinen (WRJ-cup) / 3/48 03.02.2014 / Deadwood Rangers / 5/40 |
Pole bending (WRJ)
10.03.2013 / Akileya / 5/29 23.08.2013 / Kadotetut / 5/40 02.09.2013 / Latun Talli / 2/50 25.08.2013 / Ricochet Ranch / 6/40 24.08.2013 / Utopia / 5/40 20.09.2013 / Deadwood Rangers / 1/40 15.09.2013 / al Najya / 6/41 12.10.2013 / Deadwood Rangers / 1/40 06.10.2013 / Utopia / 4/40 15.10.2013 / KK Bailador / 5/47 23.01.2014 / Deadwood Rangers / 2/40 04.02.2014 / Deadwood Rangers / 1/40 14.02.2014 / Deadwood Rangers / 2/40 Villit (westernn) 03.03.2013 / Belmont / pole bending / 2/5 04.08.2013 / Grimville / barrel race / 1/4 |
Jälkeläiset
o. Belmont Fandago (i. October Wind)
t. Belmont Western Legend (i. Zed Keene)
t. Belmont Boomerang (i. October Wind)
o. Belmont Vinton (i. Truly Intelligent)

Terveys
Vula tarkastettiin Juniperin hevosklinikalla 20.2.2013, eläinlääkärinään Jazzumi:
"Kävin tekemässä terveystarkastuksen ja annoin influenssa-, jäykkäkouristus-, pääntauti- ja herpesrokotteet.
Hevonen on täysin terve ja hyväkuntoinen, silmät ovat kirkkaat ja sierainvuotoa ei ole. Sydän- ja hengitysäänet ovat normaalit eikä jaloissa ole vikaa."

Sukua
_
Isä: Black's Earthquake ph, frame overo Emä: Grafited Red ph, sabino |
_
II: Black's Disturbance ph, sabino IE: Friel's Erosion qh, sorrel EI: Grafited Green qh, bay EE: Maldon Industrial ph, tobiano |
Sukuselvitys
Vulan isä Black's Earthquake, oli hyvin reiningissä menestynyt ori, joka oli hyvin kylmäpäinen tilanteessa kuin tilanteessa eikä huijannut koskaan ratsastajaansa. Isältään Vula onkin todennäköisesti perinyt hyvähermoisuutensa ja huolettomuutensa. Kisatilanteissakin tämä ori oli aina yhtä tyyni ja tuntui ettei mikään sitä hetkauta. Black's Earthquake lopetettiin kroonisen jalkavamman takia.
Vulan isänisä Black's Disturbance, on näyttelyissä menestynyt ori. Ulkonäöllisesti ori oli erittäin komea ja se oli erinomainen hevonen cuttingissa. Luonteeltaan ori oli hieman kuumapäinen, mutta tämä ei kuitenkaan ole hidastanut mitään. Tosin näyttelyissä oli päiviä, jolloin ori ei oikeasti millään olisi malttanut pysyä paikoillaan. Orin luonteesta mainittiinkin, että se on hieman levoton.
Vulan isänemä Friel's Erosion, oli barrel racingissä loistanut tamma. Erittäin ketterä ja nopea, minkä vuoksi tammalla on peräti 20 voittoa kyseisestä lajista. Tamman varsat ovat osoittautuneet yhtä hyviksi ja ketteriksi hevosiksi omissa lajeissaan. Erosion oli luonteeltaan menevä ja näyttävä tamma, joka tosin oli hieman kiukkupussi ja ehdottomasti yhden ihmisen hevonen, jonka se näytti välillä hieman liiankin selkeästi.
Vulan emä Grafited Red on näyttelyissä palkittu 160cm korkuinen tamma, joka on myös loistava westernhevonen mm. barrel racingissa ja pole bendingissä. Hyviä sijoituksia on tullut myös halter-luokasta. Grafited Rediltä on syntynyt maailmaan upeita jalostus- kuin kilpahevosiakin. Tamma oli luonteeltaan hyvin herkkä ja "loukkaantui" helposti. Herkkyydestä huolimatta se oli hyvin tasapainoinen tamma, joka ei pienistä säikähtänyt.
Vulan emänisä Grafited Green oli lihaksikas ruunikko-ori, joka menestyi hurjan hyvin karjankäsittelylajeissa mm. cuttingissa ja reined cow horsessa. Ori oli ulkonäöllisesti erittäin komea ja se on palkittu näyttelyistäkin muutamaan kertaan. Luonteeltaan hevonen oli erittäin tasapainoinen ja ihmistä kunnioittava, eikä omannut oikeastaan mitään pahoja tapoja. Tämän orin jälkeläiset olivat erittäin kovassa kysynnässä. Orin jälkeläiset ovat osoittautuneet erinomaisiksi kisa- kuin jalostushevosiksikin.
Vulan emänemä Maldon Industrial oli menestynyt maastakäsin lajeissa. Karjankäsittelylajeissa tai aikaratsastuslajeissa tamma ei ollut menestynyt, sillä se ei ollut kovin ketteräjalkainen ja nopeuskin näihin lajeihin oli hieman hukassa. Ulkonäöllisesti tamma oli kuitenkin kuvan kaunis, mutta tosin hieman liian siro painthevoseksi. Tamman varsat ovat perineet hyvin pitkälti samankaltaista rakennetta, mutta tämä ei ole haitannut ja varsat ovat menestyneetkin erinomaisesti omissa lajeissaan.

Päiväkirja
25.9.2013, treenailua
"Älä viitsi kiukutella", komennan tammaa ja kiristän satulavyön. Yleensä Vula ei pienistä hätkähdä, mutta tänään näköjään satulavyön kiristäminen ärsytti. Ponkaisen selkään ja kannustan hevosen eteenpäin. Jonkin aikaa käveltyämme pyydän hevosen raviin. Vula vaikuttaa yhteistyöhaluiselta, se on erittäin pehmeä suusta. Lämmiteltyämme ravissa, kannustan hevosen laukkaan ja se laukkaa rauhallisesti, täydellistä ja hallittua laukkaa löysin ohjin. Kannustan sen reippaaseen laukkaan ja laitan painon jalustimille, nojaan eteenpäin ja pyöristän hieman selkääni. Jes! Täydellinen sliding stop, hienoa Vula! Kentälle on jätetty muutama tynnyri minua ja Vulaa varten, joten kierrämme reippaassa laukassa vielä muutaman kerran niitä. Vula kiertää ketterästi ja nopeasti tynnyrit ja sen askel on erittäin varma, ei yhtään kompurointia. Otan vielä hiukan hillittyä ravia, jonka jälkeen loppukäynnit. Tämän päivän treeni oli tässä.
17.10.2013
Satula selkään ja menoksi. Lämmittelyjen jälkeen aloin ottamaan laukkapätkiä, Vula oli jälleen kerran täydessä terässä, ainakin siltä se tuntui. Ennen tuntia olin asetellut pole tolpat kentälle ja niitä meidän sitten piti lähteä nyt kokeilemaan. Kannustin tamman reippaaseen laukkaan ja niin lähdimme kiertämään. Sain apuja hienosti läpi, tamma pujotteli tolpat nopeasti ja ketterästi, välillä käännös jäi hieman myöhäiseksi, mutta suurimmaksi osaksi saimme suoritettua tolpat nopeasti ja niitä kaatamatta! Kun harjoitukset oli kasassa, nousin selästä, purin tamman varusteet ja talutin sen suoraan pyöröaitaukseen.
12.12.2013
Tänään Vula oli ihmeellisen jäykän tuntuinen ja ei jostain syystä ottanut vastaan kunnolla apuja. Kaulaohjauksessakin tuntui, että tamma olisi menettänyt herkkyytensä. Alkulämmittelyjen jälkeen kokeiltiin spiniä, joka kyllä onnistui, mutta vauhti ei päätä huimannut. Hevosella on joko lihasjumeja tai vain huono päivä. Tunnustelin treenin jälkeen vielä jalat ja selän, enkä huomannut mitään sen kummempia. Outoa!
6.1.2014
Tänään päästiin Vulan kanssa pitkästä aikaa ajamaan karjaa. Viime kerrasta onkin jo tovi aikaa, sillä silloin meidän tilalla ei vielä karjaa ollut. Tänään saapui kuitenkin muutama lehmä tilalle, ja illemmalla tuli tehtäväksi ne ajaa laitumelta pihattoonsa.
Vula innostui silminnähtävästi lehmistä, se ajoi karjaa kuin vanha tekijä, ennakoi upeasti ja salamannopeasti lehmien karjan liikkeitä ja ei mennyt kauaa, kun kaikki eläimet oli saatu pihattoon. Tamma näytti hengästyneeltä, mutta tyytyväiseltä ja halusin vielä näillä lämmöillä käydä kiertämässä muutamat tynnyrit, jotka nekin neiti kiersi huimaa vauhtia kertaakaan kompuroimatta, tiukilla käännöksillä.

Varusteet
Varusteet ostettu & copyright Equestrian PRO